Wikipedia
Outoja tarinoita on Markku Sadelehdon toimittama ja Jalavan julkaisema kauhuantologioiden sarja, jonka kuusi osaa ilmestyivät vuosina 1990–1994. Sarjan nimi on viittaus vuosina 1923–1954 ilmestyneeseen pulp-lehti Weird Talesiin. Weird Talesissa julkaistujen novellien lisäksi sarjassa ilmestyi monipuolisesti 1900-luvun mittaan kirjoitettua brittiläistä ja yhdysvaltalaista kauhukirjallisuutta. Tunnettuja sarjassa julkaistuja kirjailijoita olivat muun muassa H. P. Lovecraft, Robert E. Howard, Robert Bloch ja Clive Barker.
Outoja tarinoita ei alun perin tarkoitettu sarjaksi, vaan Markku Jalava aikoi julkaista valikoiman suomennoksia erään amerikkalaisen Weird Tales -antologian parhaista novelleista. Toimittajaksi sattumalta päätynyt Sadelehto teki kuitenkin omat novellivalintansa jo ennen alkuteoksen saapumista. Sadelehto innostui antologian kokoamisesta ja ryhtyi toimittamaan Jalavalle myös muita kokoelmia ja antologioita. Oudot tarinat Sadelehto suunnitteli trilogiaksi, jonka ensimmäinen osa esittelisi Weird Tales -sukupolven, toinen osa 1940-luvulla syntyneet kauhukirjailijat ja kolmas osa 1950-luvulla syntyneet.
Jalavan toivomuksesta Outoja tarinoita 2 keskittyi kuitenkin splatterpunkiin, kun taas Outoja tarinoita 3 käsitteli tieteiskauhua. Jälkimmäisenä mainitun novellit oli suomennettu Kauhupokkari-sarja varten, joka lopetettiin kuitenkin ensimmäiseen osaansa. Myös Outoja tarinoita 5 rakentui suurelta osin Kauhupokkariin tarkoitettujen novellien varaan. Outoja tarinoita 4 käsitteli ensimmäisen osan tavoin Weird Tales -kirjailijoita, mutta oli Sadelehdon mielestä onnistuneempi kokonaisuus. Kuudetta osaa Sadelehto piti sarjan parhaana; antologian teemaa hän ei suostunut paljastamaan.
Sarjan kirjat myivät viimeistä osaa lukuun ottamatta hyvin. Suosituin oli neljäs osa, josta otettiin myös tavanomaista suurempi painos. Tieteiskirjallisuuslehtien arvostelut olivat vaihtelevia: sarjaa ylistettiin Suomessa paljolti piiloon jääneen kauhuperinteen esiin tuomisesta, mutta toisaalta antologioita kritisoitiin epätasaisesta materiaalista. Huonoimmin menestyi sarjan viimeinen osa, joka myi aiempia osia vähemmän ja sai kehnoja arvosteluja.
Relationships
Related Collections
This entity does not appear in any public collection.
Click the "Add to collection" button below to add it to an existing collection or create a new one.
Reviews No reviews
No reviews yet.
- Last Modified
- 2023-09-13