Skip to main content

Teos

  • Kustannusyhtiö Teos
Sort Name
Teos
Type
Publisher
Area
Helsinki
Date Founded
2003
Date Dissolved
?

Wikipedia

Teos on vuonna 2003 perustettu suomalainen kirjankustantamo, jonka omistaa Siltala. Teos keskittyy kotimaiseen kauno- ja tietokirjallisuuteen. Se julkaisee noin 50 kirjaa vuodessa. Käännöskirjallisuutta on julkaistu muutama nimike vuodessa. Vuodesta 2007 yhtiö on julkaissut klassikkokirjoja eri puolilta maailmaa Baabel-sarjassa. Yleiskustantamona Teos julkaisee myös runoutta, esseitä ja lastenkirjallisuutta.

Teoksen kirjailijoihin kuuluvat muiden muassa Juha Hurme, Emmi Itäranta, Laura Lindstedt ja Matias Riikonen.

Teoksen kustantamia ovat muun muassa Finlandia-palkinnon saaneet Mikko Rimmisen Nenäpäivä (2010), Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme (2013), Laura Lindstedtin Oneiron (2015) ja Juha Hurmeen Niemi (2017) sekä Runeberg-palkinnon saanut Marja Kyllösen romaani Vainajaiset (2022).

Myös Rimmisen Kalevi Jäntin palkinnon saanut Pussikaljaromaani (2004) on Teoksen kustantama.

Neljä kustantamon teosta on palkittu Vuoden urheilukirjana: Juha Kanervan ja Vesa Tikanderin Urheilulajien synty (2012), Tuomas Kyrön Urheilukirja (2011), Yrjö Lautelan ja Göran Wallénin Rakas jalkapallo – Sata vuotta suomalaista jalkapalloa (2007) ja J.P. Pulkkisen Täydellinen keksintö: polkupyöräesseitä (2022).

Yksi Teoksen pääomistajista oli Niklas Herlin, joka toimi hallituksen puheenjohtajana. Vuonna 2009 hän omisti 40 prosenttia yhtiöstä.

Siltala osti Teoksen liiketoiminnan helmikuussa 2024. Heikki Herlinistä tuli Siltalan kolmas pääomistaja Touko ja Aleksi Siltalan kanssa.

Continue reading at Wikipedia... Wikipedia content provided under the terms of the Creative Commons BY-SA license

Editions

NameAuthor CreditsFormatISBNRelease Date
Kootut kertomuksetEdgar Allan PoeHardcover97895185101712006
Teemestarin kirjaEmmi ItärantaHardcover97895185144382012-01-24
Auringon ydinJohanna SinisaloPaperback978-951-851-658-62014
Traakhiin neidot / Aias / Filoktetes / ElektraSofoklesHardcover978-951-851-779-82018
Mieleni minut tekevi: Kohti ihmisen itseymmärrystäPekka JärvineneBook97895236360882025-04-30
Add Edition

Relationships

No relationships. Click here to edit and create new relationships.

Identifiers

Wikidata ID
Q11896913

Related Collections

This entity does not appear in any public collection.
Click the "Add to collection" button below to add it to an existing collection or create a new one.


Last Modified
2023-07-17